|
||
|
|
![]() |
|
Verotietojen laaja julkaiseminen ollaan kieltämässäTällä hetkellä käydään toista kierrosta oikeuslaitoksessamme. Prosessi alkoi alunperin 13 vuotta sitten. Vuonna 2006 valtakunnansyyttäjä antoi syyttämättäjättämisopäätöksen Veropörssin päätoimittajaa vastaan. Alunperin tietosuojavaltuutettu halusi kieltää vuoden 2001 verotietojen julkaisemisen silloisessa laajuudessa. Tietosuojalautakunta ei asettunut tietosuojavaltuutetun kannalle vaan kumosi hakemuksen samoin hallinto oikeus, jonka jälkeen tietosuojavaltuutettu valitti asiasta korkeimmalle hallinto oikeudelle, joka puolestaa pyysi asiasta ey-oikeuden ennakkopäätöksen, jonka jälkeen KHO päätyi hyvin epämääräisin perustein kieltämään Veropörssin julkaisemisen ja palautti asian tietosuojalautakunnalle, joka puolestaan päätyi aikaisemmasta kannastaan poiketen puoltamaan verotietojen julkaisemisen kieltämistä Veropörssin esittämässä laajuudessa. Veropörssi valitti asiasta hallinto oikeuteen, joka pysytti päätöksen sinällään. Nyt tästä päätöksestä Veropörssi valittaa KHO:hon toistamiseen perustuslain vastaisena päätöksenä. Veropörssi on vienyt asian myös Euroopan Ihmisoikeustuomioistuimeen, joka on ottanut asian ratkaistavaksieen. Julkaisemme ohessa eri oikeusasteiden asiasta lausumat mielipteet ja Euroopan Ihmisoikeustuomioistuimelle tekemämme valituskirjelmän.
1. Tietosuojalautakunnan päätös 2004 |
||